Pages

Friday, September 27, 2013

Vieraileva bloggaaja ; Terhi Majasalmi - Ostetaan luksusta, mutta miten?



Jokainen meistä mieltää luksuksen vähän eri tavalla. Joillekin luksusta on se, että voi päättää omasta ajankäytöstään. Toisille se tarkoittaa merkkivaatteiden ja –laukkujen ostamista. Luksusta voi olla myös se, että saa laittaa mökillä laiturin nokassa varpaat veteen ja kuunnella luonnon ääniä. Koska olen sijoittaja ja varallisuusvalmentaja, pohdin luksusta oman talouden näkökulmasta.

Luksus maksaa yleensä aina enemmän kuin tavallinen. Merkkivaatteet ja –laukut maksavat enemmän kuin marketista ostetut. Jos omasta ajankäytöstä päättäminen on sinun luksuksesi, se vaatii tapahtuakseen toisia tulonlähteitä kuin työstä saatu palkka. Sillä, jos joudut tekemään töitä saadaksesi rahaa, et pysty täysin päättämään omasta ajastasi. Luksuksen ostaminen vaatii usein säästämistä ja säästettyjen rahojen sijoittamista. Toisaalta mikään ei ole fiksumpaa kuin sijoittaa osa tuloistaan ja hankkia juuri sijoituksen tuotoilla elintasohankinnat.

Useimmilla meillä olisi varaa hankkia luksusta joka kuukausi – velkarahalla ostettuna. Mutta siinä ei ole mitään järkeä. Jos ei ole varaa, älä huijaa itseäsi asiassa. Kalliit asiat vaativat ponnisteluja, eiväthän ne muuten edes tuntuisi missään. Jos asia on yhdentekevä ja ilman suurempia ponnisteluja saatavilla, asia jää merkityksettömäksi. Kun jouduit tekemään hieman töitä asioiden eteen ja odottamaan palkintoa, asiat saavat merkityksen ja niistä tulee tärkeitä. Sama pätee menestykseen. Ulkopuoliselle näyttää, että tähti on syttynyt yhdessä yössä, vaikka töitä menestyksen eteen on saatettu tehdä kymmenen vuotta.
Kaikilla meillä on varaa luksukseen, jos olemme valmiita säästämään ja oppimaan taidot, joilla saamme säästetyt eurot tuottamaan. Ja mikä parasta, tämä taito on opittavissa samalla tavalla kuin pyörällä ajaminen.

Luksusta elämääsi
Terhi

www.vaurasnainen.fi

Terhi Majasalmi on yrittäjä, sijoittaja ja varallisuusvalmentaja. Hän on kirjoittanut viime vuonna hitiksi nousseen henkilökohtaiseen talouden hallintaan liittyvän Totuus taloudestasi –kirjan (Talentum 2012). Tänä syksynä hänet nähdään LIV:llä asiantuntijana ohjelmassa Kirsi ja himoshoppaajat. Sijoitusmarkkinoilla Terhin mielenkiinnon kohteena juuri nyt ovat Amerikan ryvettyneet asuntomarkkinat.

Wednesday, September 18, 2013

Made in Finland?

Italialaisilla markkinoilla kaikki myyjät selostavat kilvan, että vyö, laukku tai kengät ovat varmasti tehty italiassa. Tosin työolosuhteista ei mennä takuuseen, mutta ainakin tehtaat sijaitsevat Italian maaperällä. Myyjät  ylpeilevät paikallisuudella. Sama oman maan ylpeys korostuu laajemminkin.  Esimerkkinä vaikkapa Kiina ja Korea, jotka meillä koetaan halpatyömaiksi. Aasialaiset ovat ylpeitä tuotteista, jotka ovat valmistettu juuri heidän kotimaassa.

Ruokakulttuurissa  ranskalaisessa ruokakaupassa myydään paikallisia tuotteita ja sesongin mukaan. Kadut ovat täynnä liha- kala- ja leipäkauppoja. Kuka huijasi suomalaiset amerikkalaismalliseen jättimarkettien maailmaan?  Suurin osa vaatteistakin ostetaan prismoista ja sitareista. Kun kerran on ajettu jättihalliin ja siellä joka tapauksessa kävellään kilometri maitohyllylle, niin siinähän mukavasti tarttui kainaloon Kiinassa valmistetut verkkaritkin – koska ne olivat niin edulliset.


Suomalaisen työn liitto on laskenut, että jos jokainen suomalainen käyttäisi yhden euron suomalaisiin tuotteisiin, sillä luotaisiin tuhat uutta työpaikkaa vuodessa.  Suomalainen tuote toki maksaa enemmän kuin vaikkapa aasialainen vastaava. Mutta löytyisikö  kuluttajilta vastuullisuutta ostaa vähemmän ja suosia enemmän Suomalaista.  Ehkäpä ripaus ylpeyttäkin leviäisi Made in Finland- merkkiin.


Thursday, September 12, 2013

Pohjolan tarina myy Aasiassa

Luksuspartiomme on tutustunut lähemmin Marja Kurki Oy:n, joka on itse asiassa mielenkiintoinen, luksustuotteita valmistava perheyritys. Sen liikevaihdosta 70% tulee Aasiasta ja yritys avasi juuri liikkeen Pohjois-Esplanadille. Kävimme paikanpäällä tutustumassa heidän käsilaukkuihin, joiden kautta oivalsimme miten Pohjoismainen tarina myy Kiinassa ja Koreassa.

Marja Kurjen käsilaukuissa nahka tulee Italiasta, ne suunnitellaan ja tehdään Koreassa. Kyllä! Luit oikein, suunnittelija on korealainen. Käsilaukuissa on pieni ötökkä, joka on Koreassa onnea tuottava koppakuoriainen. Suomessa laukut maksavat 300-500 euroa. Yrityksellä on myynnissä myös todellinen luksuslaukku jonka hinta on 25 000 euroa. Tuolloin onnea tuottava koppakuoriainen on tehty timanteista.Niitäkin laukkuja on myyty. WOW!

 Marja Kurki Oy:n tarina on Suomesta ja sitä tarinaa korealaiset rakastavat. Koreassa on kuulemman myynnissä myös tuotteita, joilla ei ole mitään tekemistä Pohjolan kanssa, mutta niitä mainostetaan käyttäen Lapin maisemaa tai vaaleakutrisia naisia. Onko se härskiä vai ei —mutta tarina myy!



Thursday, September 5, 2013

Parasta palvelua?


Suomessa ei osata palvella. Matkailualan ammattilainen totesi, että eihän Suomeen saada maksukykyisiä turisteja, koska meiltä puuttuu osaava palvelu. Luxuspartiomme kävi testilounaalla yhdessä Helsingin kalleimmista terasseista.

Lounasaika oli loppumassa ja ravintola oli lähes tyhjä.  Meidät ohjattiin pöytään, jonka jälkeen kaksi miestarjoilijaa olivat keskittyneet niin intensiivisesti  lasien lajitteluun, että ehdimme vaihtaa hyvinkin parin viikon kuulumiset.  Pyysimme ruokalistaa ja hetken kuluttu kysyimme kauniisti, olisiko mahdollista myös tilata. Tarjoilija kohteliaasti varoitti, että keitto on pieni, koska se on tarkoitettu alkuruoaksi . Viidentoista euron hintainen keitto oli erinomaisen hyvää. Lisäksi terassilounaalle olisi voinut tilata janojuomaksi vaikkapa pienen oluen hintaan 12,40 euroa.

Miljöö on hieno, ruoka on hyvää ja pieni keitto tuntui riittävän kokoiseltakin, mutta miksi edelleen hinta tuntuu huimalta. Jotakin jää elämyksestä uupumaan - jotakin joka olisi tuntunut hyvältä palvelulta.  Kallis hinta luo odotukset, että nyt on tulossa jotakin erityisen hyvää.  Kahden euron tarjoustuoppia jaksaa odotella, mutta jos olut maksaa kuusinkertaisen hinnan, silloin hyvän palvelun täytyy jo kuulua hintaan. 

Odotusten ylittäminen tai pieni lisä luo hyvän palvelun Jos laukkuostoksilla tai kampaajalla odotellessa saa vaahdotettua kahvia tai lasin kuohuvaa, se on ylimääräistä hemmottelua. Se jokin pieni lisä, joka tietysti on leivottu laukun tai kampauksen hintaan, mutta tekee ostotapahtumasta miellyttävän. Asiakas tuntee itsensä erityiseksi. Kerro meille, missä sinä koit erityisen hyvää palvelua. Emme vielä suostu uskomaan,  että Suomessa ei osattaisi palvella.  Jatkamme toiveikkaina hyvien palvelupaikkojen metsästystä. Mistä löytyy suomalaista luxuspalvelua.