Suomi-konvehteja kiinalaiseen makuun

芬兰, Fenlan eli Suomi on kiinan merkkijärjestelmässä romanttinen sanapari – se merkitsee tuoksuvaa orkideaa. Eikä tässä vielä kaikki; fen (芬) viittaa oikeastaan ryöpsähtävään ruohon tuoksuun ja lan (兰) orkideaan, joka on polveutunut mangoliasta. Entä todellisuus, kokevatko shanghailaiset Suomen tuoksuvana kukkana kaukana pohjoisessa? Kyllä ja ei. Ne, jotka tietävät maamme, sijoittavat sen Ruotsin (瑞典, Ruidian) eli kiinaksi onnekkaan lain viereen. Ne, jotka eivät tiedä, väittävät tietävänsä ja ehkäpä hiljaa mielessään asemoivat meidät Ranskan, Saksan ja Englannin kylkeen, jotka monelle vähemmän maantiedettä lukeneelle kiinalaiselle edustavat koko Eurooppaa. Vaikka Suomi-kuvamme onkin toistaiseksi kiinalaisten keskuudessa neutraali, huonomminkin voisi mennä. Pienen (patrioottisen) Suomi-kuvauksen jälkeen, shanghailainen vastapuoli jo nopeasti kohottaa kulmiaan ja muistaa kuulleensa Pohjoismaista – arktisista kansoista, jotka elävät sopusoinnussa luonnon kanssa ja voivat hyvin. Siis, Kiinassa kannattaakin lähteä liikkeelle koko Pohjoismaiden ryppäästä ja soluttaa suomalaisia avainsanoja (kuten Marimekko, Finnair tai Vihainen Lintu) keskustelun edetessä.

Suomen maakuvan ehdoton vientivaltti on puhdas luonto ja sen hiljaisuus. Vaikka Kiinan nopea talouskehitys on tapahtunut ympäristön kustannuksella, luonnon kunnioittamisen perinteet ovat syvällä kiinalaisessa filosofiassa ja konfutselaisuudessa, jotka eivät välttämättä näy arjen käytännöissä, mutta joiden merkityksiä ja oppeja kiinan kielen merkit ovat täynnä. Esimerkiksi rauha (安, an) tarkoittaa sanatarkasti nainen talossa ja kotieläin (宠物, chongwu) taas rakkaudella hemmoteltua lohikäärmettä talossa. Myös luonto on kiinalaisille uskonnollisena prinsiippinä pyhä, mutta koska lähihistoria on himmentänyt uskonnon hyvin henkilökohtaiseksi valinnaksi, maan ja taivaan temppeleihin sunnuntaisin kumartava henkilö saattaa tylysti heittää roskat kadulle huonoa omaatuntoa tuntematta. Tämä johtuneekin ehkä kiinalaisten pragmaattisuudesta sekä fatalismista – ajatuksesta, ettei itse voi vaikuttaa siihen, onko näkyvyys pahimpina saastepäivinä kaksi vai kymmenen metriä. Monet kiinalaiset tuntuisivatkin haaveilevan puhtaasta luonnosta, mutta samalla he ymmärtävät, ettei heillä itsellään ole yhteisönä siihen toistaiseksi ”varaa”. Samalla he ihailevat suuresti maita, kuten Skandinaviaa, joilla on. Suomi-kuvalla onkin siten loistavat apajat saada nostetta juuri nyt. Cleantech- innovaatioihin ja teknologiaosaamiseemme luotetaan ja tuotteet ovat aidosti kilpailukykyisiä. Myös tietyt suomalaiset teollisuusfirmat ovat osanneet pureutua markkinaan hyödyntämällä juuri suomalaista vastuullisen osaamisen kuvaa. Tästä erinomainen esimerkki on Kone, joka muutama vuosi sitten lanseerasi kirjastoauton kiertelemään maaseudun köyhissä kylissä lainaamassa kirjoja ja motivoimassa lapsia näin opiskeluun. Kampanja sai valtavaa mediahuomiota ja hyväntahtoisuudellaan ui kiinalaisten sydämiin. Koneen kirjastoauto oli Suomi-kuvan kehittämistä parhaimmillaan ja erinomainen välittämisen osoitus tavallisille ihmisille, jotka ovat tottuneet siihen, että heidän takapihalleen eräänä päivänä rakennetaan kemikaalitehdas tai akkujen jätepiste ulkomaisen investoinnin myötä.

Shanghaissa Suomi-kuvaa rakentavat jo Team Finland, suomalaisyritykset tahoillaan sekä Aalto-yliopisto, joka on vahvistanut yhteistyötään Tongjin huippuyliopiston kanssa. Kuten kirjastoauton kohdalla, Suomi-kuvaa olisikin tärkeää lähteä rakentamaan kiinalaisin maustein. Siis, olisi tarjoiltava vientituotteemme (im-ja materiaaliset) sellaisia kanavia pitkin, jotka kiinalaiset kokevat olevan kiinalaista elämään täydentäviä, ei korvaavia. Metaforisesti, meidän tulisi tarjoilla Suomi-konvehtimme kahvikupin sijaan vihreän teen kyljessä – ujuttaa suomalaisia makuja perinteisten kiinalaisten tapojen ja makujen rinnalle. Tällöin kansallistuntoisen sivilisaation, imperialismin sekä kommunismin kokeneen kansalaisen uteliaisuus herää eikä vastareaktioita synny. Ehkäpä meidän olisikin rakennettava Suomi-kuvamme dialogiksi siitä, kuinka suomalaisuus ja kiinalaisuus tukevat toisiaan ja parhaimmillaan täydentävät ihmisten arkea.

Näyttäisikin, että ulkomaalaiset yritykset ja edustustot Kiinassa eivät ole vielä havainneet, että maakuvan rakentaminen ei aina ala ylhäältä alas johtajien kädenpuristuksilla, vaan päinvastoin alhaalta ylöspäin; tavallisista ihmisistä, kirjastoautoista sekä ruohonjuuritasosta – siellähän me tuoksumme, ruohona ryöpsähtävä orkidea. ;)

 Vieraileva bloggaaja: Riikka Koponen

Yleistyömyyrä ja asiakkuuspäällikkö China Economic Reviewssä, Shanghaissa

KTM (Aalto)

26v.

Haave: Sinologin ura sekä Yunnanin kiertomatka karjalavalla, kiinalaisuuden ytimessä