Pages

Wednesday, May 13, 2015

Uraa uurtavaa yhteistyötä! -- Hanken&SSE Executive Education on luomassa kasvua Suomeen




We had a dream! Halusimme rakentaa Suomeen  luksusliiketoiminnan strategisen kehitysohjelman ja  auttaa sen osa-alueen yrityksiä näkemään ja kokemaan kasvun mahdollisuuksia. Tällä alueella Suomessa on vallinnut tyhjä tila. Maailmalla luksusliiketoiminta kukoistaa ja lama-ajoista huolimatta markkinat kasvavat. Uusia rikkaita syntyy kehittyviin maihin jatkuvasti.

Päätimme ottaa osan luksusliiketoiminnan kasvusta Suomeen Hanken& SSE Education Executiven kanssa. Kaikilla meillä oli sama visio ja intohimo.Yritystemme on opittava suomalaisen insinööritalouden lisäksi ymmärtämään luksustalouden perusteita - kuinka voit kasvattaa sekä tuotteiden että palveluiden jalostusastetta ja –arvoa luksusliiketoiminnassa.

Matka yritysten kanssa kehitysohjelmassa on ollut uraa uurtava. Mielenkiintoisten luentojen lisäksi  ovat  osallistuvat yritykset ovat voineet kehittää omaa tuote- tai palvelustrategiaa vaativien asiakasryhmien suuntaan

Hanke on  hienoa ” Out Of the Box” ajattelua – näin kuulimme ruotsalaiselta brändigurulta. Myös Tukholman kauppakorkeakoulu on kiinnostunut kehityshankkeestamme. Ohjelmasta taitaa samalla syntyä vientituote. Voiko parempaa kiitosta pioneerityöstään saada?


Lisätietoja ohjelmasta antavat:

Sari Salojärvi                                          
CEO, Adjunct Professor                   
sari.salojarvi@hankensse.fi


Johanna Korpia
Business Director                     
johanna.korpia@hankensse.fi                               



No comments:

Post a Comment